BIOGRAFIA
Perhe
Perheeseeni kuuluu vaimo ja tytär. Olen kasvanut Ylivieskassa, jonne muutin neljävuotiaana synnyinkaupungistani Nivalasta, josta äitini suku on kotoisin. Isäni suku on kotoisin Haapajärveltä.
Koulutus ja ura
Ylioppilaaksi valmistuin Ylivieskan lukiosta vuonna 2007 ja suoritin varusmiespalveluksen Kainuun prikaatissa sotilaspoliisina. Armeijan jälkeen suoritin vuosina 2008–2009 vartijan ammattitutkinnon ja muutaman kuukauden vartijana työskentelyn jälkeen sainkin tiedon, että pääsin ensimmäisellä yrittämälläni opiskelemaan Tampereen poliisiammattikorkeakouluun.
Valmistuessani alkuvuodesta 2012 poliisin töitä oli valtakunnallisesti vähän tarjolla. Onnekseni poliisinvirka kotiseudultani Jokilaaksojen alueelta tarjoutui reilu kuukausi valmistumiseni jälkeen, jolloin palasin takaisin kotikaupunkiini. Työskentelen nykyisin vanhempana konstaapelina Oulun poliisilaitoksella, toimien Ylivieskan poliisiasemalla kentällä valvonta- ja hälytystehtävissä. Urani alussa sain vajaan vuoden kokemusta myös tutkinnasta.
Harrastukset
Arkeeni on aina kuulunut urheilu monessa muodossa. Olen aikanaan harrastanut pesäpalloa yli 20 vuotta. Nykyään arkeeni kuuluu mm. kuntosali ja talvet kuluvat pääasiassa jääkiekkoillen harrasteporukan mukana. Lisäksi siirryn sujuvasti mm. formuloista raveihin – sillä penkkiurheilijana olen kaikkiruokainen.
Arvot
Arvojani ovat perhe, ystävät, terveys, työ ja turvallisuus.
OTA YHTEYTTÄ
Voit lähettää viestisi sinulle parhaiten sopivassa kanavassa. Tietoja käsitellään luottamuksellisesti, eikä niitä luovuteta ulkopuolisille.
Mikko Korkeakoski